maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ensimmäinen yö takana


Ensimmäinen yö vietettiin Anárin kanssa molemmat lattialla nukkuen, petasin itselleni pedin patjalle ja vedin Anárin pedin siihen vierelle. Hieman oli vaellusta ja pientä vinkunaa sen jälkeen, kun sammutin valot ja laitoin itsekkin nukkumaan, mutta hienosti löysi lopulta paikkansa ja alkoi natimaan.
Viiden aikaan sainkin sitten herätyksen ja ei muuta kuin ylös, ulos ja pissalle ;) virtaa olisi ollut, mutta takasin nukkumaan oli mentävä. Seuraavat herätykset olikin sitten melkein 1h välein ennen kuin heräsimme sitten molemmat aamu kahdeksan aikoihin.. josta minulle itselleni on kyllä jo pikkuisen viereähtänyt aikaa.

Nati, nati.


Koska eilen oli jo melkein ilta, kun pääsimme kotiin Savukoskelta niin jätin suosiolla Kissin ja Anárin ensi kohtaamisen tälle maanantaille. Ja olihan se yhtä hulinaa.. aluksi pidin Anárista kiinni ja tyydyimme vain katselemaan hyvän matkan päästä. Kissi se käveli seinustojen vieressä ja hämmästeli kotiin saapunutta uutta tulokasta.
Hauskinta oli seurata kun Anár nukkui niin Kissi oli heti kuulostelemassa ja tarkistamassa muutamaankin otteeseen että, nukkuiko pentu ja lopulta uskaltautui käydä nuuskimassa Anária lähempää tämän nukkuessa sikeästi. Kaiken kaikkiaan pentu olisi niin halunnut tehdä jo heti lähempää tuttavuutta ja tämän vuoksi ajattikin Kissiä aina tilaisuuden tullen, eli Kissi lähti liikkeelle sitten Anár ja lopuksi minä ja niin sitä mentiin melkein koko päivä, kunnes illan suussa mietin, että ei tämä nyt ihan varmaan näin kuuluisi mennä :) Uskon, että ainakin Anárin mielestä tämähän on vain hauska "kissa ja hiiri" -leikki, joten ryhdyin miettimään uutta strategiaa...

Kissi tekee tuttavuutta Anárin kanssa tämän nukkuessa...

Anár nappula nukkuu

Kissi käy tarkistamassa nukkuuko pentu todellakin.

..ja näin on helppoa ottaa ensi nuuhkasut uudesta tulokkaasta.
Kolmas kerta toden sanoo.. 

Ei kommentteja: