Saimme kasvattajalta myös ohjeet madottaa pentu maanantaina, mutta koska eilinen päivä oli meille kaikille ensimmäinen kokonainen uusi päivä yhdessä jäi madotus tälle tiistaille, joka oli muuten myös ensimmäinen päivä, kun lähdin itse pihaa pidemmälle. Anárin vetäytyessä päikkäreille suuntasinkin pika pikaa apteekiin hakemaan matolääkityksen myös Kissille sekä hieman ruokaa itselleni. Ruokakaupassa törmäsin Maarittiin ja pyysinkin tätä vierailulle ja sainkin hänet mukaani siltä seisomalta. Maaritista oli kyllä suuri apu matolääkkeen annossa ja nyt puhun eritoten Kissistä, tuskin olisin selvinnyt siitä yksinäni. Sitten sain myös hyviä vinkkejä pennun kanssa olemiseen sekä elämiseen Anárin ja Kissin kanssa.. esimerkiksi suunnittelemani koiraportti sai siis lähteä heti samaa reittiä takaisin, kuin oli tullutkin (tahi kun tulee)... koska muuten saisin kuulemma aina käyttää tuota porttia..
Illasta tapasimme myös ensimäisen mahdollisen koira kaverinkin, aluksi Anár hämmästeli näkemäänsä ja tämän jälkeen pikkuhiljaa hivuttautui lähemmäs ja lopulta hyppeli kuin väkkyrä toisen edessä, molemminpuoleista leikkitasoa ei kuiten aivan vielä näin ekalla kerralla saavutettu, mutta muuten tämä lyhkäinen tapaaminen meni hyvin.
Mukavan päivän päätteeksi kuivin Anárin paimennus unia...
1 kommentti:
Aivan sika ihanan näköinen väsynyt pikku koiruli! :)
Lähetä kommentti