Musti&Mirri
- Teräskuppeja liukuesteellä x2kpl
- Hurtan siniset Y-valjaat (Tulevat "kierrätys" käyttöön ystäväni Elisan neljä kuukautisen Siperianhusky Rambon kanssa, joten aluksi menevät siis Rambon käyttöön ja sitten tulevat Anárille).
- Ruokapuolesta sen verran, että päädyin nyt sitten lopun kaiken tuohon Royal Canin Medium Junior 15kg joten sillä nyt sitten aloitetaan ja tämän jälkeen, kun pentuaika on ohitse niin ajatuksena on antaa jatkossa Jahti&Vahti Kana&Riisiä, tietenkin sillä oletuksella, että se myös sopii Anárille.
- Koiraportti Carlson
Kotona olen sen verran hääräillyt, että kaivoin varastosta majatalon vanhat muoviset räsymatot esiin ja kannoin ne pihalle tuulettumaan, sillä lauantaisten "vauvakutsujen" jälkeen nämä matot löytävät paikkansa minun kodinpuolen lattioilta, ei ehkä mitä kauneimmat matot, mutta varmasti helppohoitoisemmat kuin esim. isän juuri tuoma uusi iso persialainen matto. Enkä jaksa uskoa, että rakas isäni olisi riemuissaan mikäli matto turmeltuisi pennun vielä opetellessa sisäsiistiksi. Tieten yksi vaihtoehto olisi ottaa matot kokonaan pois, mutta tätä en halua tehdä, koska olen kuullut ja lukenut, että paljaat ja liukkaat lattiat s a a t t a a pennun kasvuvaiheessa omalta osaltaan edesauttaa piileviä lonkka ongelmia, varsinkin niillä roduilla joilla tavataan huonolonkkaisuutta. Tiedän, että nämä on nyt näitä mielipiteitä, sitä että onko tätä asiaa tutkittu tarkemmin en osaa sanoa, mutta matot nyt pysyvät ainakin meillä lattiassa.
Kissikin on joutunut osittain luopumaan niistä pienimmistä leluhiiristään, ettei vain menisi pennulla "parempiin suihin" heti kun silmä välttää, mutta ei niitäkään nyt aivan kokonaan ole roskiinkaan heitetty, kunhan on nyt vähäksi aikaa pistetty kaappiin jemmaan. Ääntä pitävät leluhiiret ovat Kissille erittäin mieluisia, joten ne tieten jäivät, koska pitäähän hänen nyt päästä treenaamaan oikeiden peltohiirien metsästyskautta varten. "Kevät keikkuen tulevi ja kissanpäivät siitä alkakoot" -sanoisi Kissi. Kissikään ei ole valitettavasti päässyt välttymään siis näiltä "pentu tulee taloon" -valmisteluilta. Eilen oli kynsien leikkuu ja huomenna (tänään) alkaa kolme päiväinen matokuuri, jonka aika olisi muutenkin tullut näin ennen lumien pois sulamista.
Näin siis täällä touhuillaan ja odotellaan sunnuntain saapumista jo oikein innoissaan.
Nyt oikein kauniita unia ja paljon koiravauvan kuvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti